Ruokapostaus

Ruoka tai tarkemmin sen terveellisyys on ollut minulle tärkeä asia oikeastaan koko aikuisikäni. Eikä lapsuudenkodinkaan ravitsemuksessa valittamista ollut vaikkei perheessämme ruoan terveellisyyttä korostettu. Kuitenkin esimerkiksi marjat ja marjastus kuuluivat ruokahuoltoomme luonnostaan. 80-luvun Kajaanissa ei todellakaan eletty Mäkkäri-elämää vaikka grillillä välillä käytiin.

 

Isännän opiskellessa toisella paikkakunnalla viiden vuoden ajan ruoanlaitosta kehittyi minulle myös enemmän harrastus. Looginen ratkaisu kun on viiden vuoden ajan viikot ja välillä viikonloputkin yksin kotona lasten kanssa. Teen harrastuksen sellaisesta asiasta, jota joka tapauksessa pitää tehdä. Asiaa siivitti joogaharrastuksen tuoma suhtautuminen ruokaan eli pyrkimys ns. sattviseen ruokavalioon. Jos kiinnostaa, sattvisesta ruoasta ja ayurvedasta voi käydä lukemassa lisää esimerkiksi täältä sattvinen elämäntapa

 

Intohimoisen metsästäjän vaimona minusta ei koskaan ole tullut kunnon kasvissyöjää, mutta jonkinlainen wannabevegaani kuitenkin. Nykyisin en jaksa olla enää edes wannabe, mutta silloin tällöin pyrin tekemään ja valitsemaan kasvisruokia. Toisaalta juuri isännän metsästysharrastuksen ansiosta meillä ollaan lihassa lähes omavaraisia ja liha on hienosti ilmaistuna eettistä. Riistan lisäksi tuttavaperheen maitotilalla meille on kasvanut jo monen vuoden ajan oma onnellinen joulupossu, josta on riittänyt niin jauhelihaksi riistan kylkeen kuin kesän grillikauteenkin. Pihallamme elelee vielä kanipesue, jonka lihantuotanto on tosin jäänyt kaavailtua vähäisemmäksi. Mutta kaninliha on muuten ihan älyttömän hyvää. Söpöjähän ne tosin on, mutta minusta ei ole oikein miettiä lihansyöntiä sitä kautta. Että olisi enemmän oikein syödä rumia kuin nättejä elukoita. Myös esimerkiksi ponia on pakastimestamme löytynyt viimeisen vuoden aikana kun isäntä kävi päästämässä tuttavien ponivanhuksen kärsimyksistään.

 

Viimeisen vuoden aikana viime talvisen unettomuus-väsymysjakson ja kesän remonttihärdellin aikana ruokahommat ovat jääneet melkolailla taka-alalle. Olen ollut tyytyväinen kun ollaan syöty edes kohtalaisen järkevästi. Kesällä remontin ollessa pahimmillaan (=ruokahuolto pihalla, "vähän" muutakin tekemistä ja ainoa vesipiste kylppärissä) eleltiin lähestulkoon leivällä, muroilla, jogurtilla ja makkaralla. Mutta kas kummaa! Kukaan ei kuollut eikä edes sairastunut vakavasti!

 

Nyt kun koti kunnossa ja rouva myöskin, on alkanut intohimoisempi suhtautuminen ruokaan taas nostaa päätään. Tätä myöten tekee mieli myös vähän kirjoitella aiheesta täälläkin. Ehkä se on myös vaihtelua iänikuisille "kävin lenkillä"-postauksille...Tokihan ruokablogeja on blogisfääri pullollaan, mutta niinhän on myös treeniblogeja.

 

Sitten varsinaiseen ruokaraporttiin. Vegaanista ruokavaliota on kohdallani hankaloittanut myös se, että maha ei tykkää useimmista palkokasveista vaikka niitä missä yrttiliemissä keittelisi. Punaiset linssit sopivat myös meille herkempivatsaisille ja sen takia suosin niitä kasvisproteiinin lähteenä. Lisäksi niissä on esim. rautaa hyvin, joten ovat hyvä vaihtoehto lihalle. B12- vitamiinia niistä ei sentään löydy. Eilen keittelin tomaattilinssikeiton, joka on hyvä, nopea ja helppo ruoka kun sen tekee valmiista tomaattisoseesta. Eihän valmis tomaattisose gastronomisesti tuoreita tomaatteja voita, mutta etenkin talviaikaan ihan mainio vaihtoehto kiireisen lapsiperheen arkeen. Vaikka en vegaani olekaan, minusta on hauska tehdä välillä täysin vegaanista ruokaa ja siksi tähän tuli kaurakerma maun pehmikkeeksi. Tähän keittoon tuli siis

 

2 prk tomaattimurskaa

laatikollinen punaisia linssejä

sipulia ja valkosipulia runsaasti

2 dl kaurakermaa

yrttiliemikuutio

Vogelin yrttisuola (minun kestosuosikki keittiössä)

mustapippuria

 

 

 

 

 

 

Eilen kaivelin myös leipäkoneen varastosta, jossa se vielä remontin jäljiltä majaili. Ollaan aikanaan saatu kyseinen vekotin miehen vanhemmilta joululahjaksi ja meillä sitä oikeasti käytetään. Tosin sekin on ollut luovalla tauolla viimeisen vuoden. Mutta hyvin lähti eilen vörkkimään. Tein eilen leipää periaatteella "mitä kaapista löytyy" ja sieltä löytyi ruisjauhoja, hiivaleipäjauhoja ja pellavansiemeniä. Ei tullut paha leipä vaan hyvä leipä. Yhdessä tomaattikeiton kanssa tarjoiltuna lapset olivat sitä mieltä, että "ihan sika hyvää ruokaa".

 

 

 



 

Isäntä on tämän viikonlopun hankkimassa ensi vuoden lihavaraintoja eli hirvijahdissa. Onneksi eilen kaikki kolme muksua oli kutsuttu naapuriin kaverisynttäreille ja minä pääsin pariksi tunniksi Kulkurin kanssa ulkoilemaan. Oli kyllä mahtava keli. Hieman taas hämmästytti, miten vähän ulkoilijoita oli liikenteessä kuntopoluilla. Ehkä kuusi henkilöä ja kaksi koiraa tuli kahden tunnin aikana vastaan.

 



 

 

 

 

 

 

 

 

 

#aurinkoenergiaa

 

 

 

Voihan peruskestävyys!

Kaikki alkoi muutama viikko sitten, kun sain kesken työpäivän mieheltä viestin, että minulle on varattu aika polkupyöräergotestiin. En ole aiemmin kunnon kuntotesteissä käynyt ja nyt jopa hieman jänskätti. Pelotti saada virallinen lausunto omasta kuntotasosta. Jos vaikka selviää, että itse asiassa olen ihan paskassa kunnossa. Viime viikon maanantaina sitten jouduin totuuden eteen. Tai siis kuntopyörän päälle. Kyseisessä testissä lähdetään liikenteeseen 50 watin vastuksella ja 2 minuutin välein lisätään vastuksia 25 watilla kunnes pyöritysnopeus eli kadenssi tipahtaa alle 60:n. Lopputulemana itselläni maksimaalinen hapenottokyky tämän testin mukaan oli 53,6 ml/kg/min eli reilusti erinomaisella tasolla. Ikäisilleni naisille erinomaisen raja on 44,5 eli tuohon lukemaan voin tyytyväinen olla.

Alussa vielä hymyilytti, viimeisen 30 sekuntin aikana kirosin pahemmin kuin synnytyksissä

Mutta mutta... Eihän testi sinänsä mitään, mutta mitä siitä on seurannut. Testin perusteella saatiin maksimisyke, joka yllätyksekseni oli niinkin korkea kuin 186 ja sen perusteella laskennalliset sykerajat eri tehoalueille. Sinänsä tässä ei ollut mitään uutta minulle, mutta kun olin lapun saanut käsiini, aloin iltasella silmäillä sykemittariani vähän sillä silmällä. Pitäisiköhän sitä sittenkin. Jos ihan pikkasen, silleen silloin tällöin.



Nämä pitäisi ottaa vakavasti vastedes...



Eikä tarina vielä todellakaan tähän pääty. Ennemminkin tästä se vasta alkaa. Parin sattuman kautta eräs kestävyysvalmennuksen ammattilainen lupautui analysoimaan testitulokseni ja paluuta entiseen ei enää sen jälkeen ole ollut. Vaikka olen ainakin ollut tekevinäni eri tehoalueiden harjoituksia taitaa totuus olla, että se "vaihtelu" on tapahtunut lähinnä välillä 130-150 ja sitten on ollut extrakevyttä touhuilua alueella 100-110. Tehoalue 120-130 lähestulkoon loistaa poissaolollaan. Yksi pointti tässä on ollut se, että vaikka tiedän vallan hyvin iän tuoman vaikutuksen noihin alueisiin, olen kuvitellut, että "eihän tässä ole kuin pari vuotta mennyt, ei noita tarvitse tarkentaa". Joo'o. Kun 26 vuotiaana se 130 ja rapiat oli hyvää kevyttä pk-aluetta niin yli 10 vuotta myöhemmin pitäisi olla lähempänä 120:ta. Hupsista! Mihin ne vuodet ovat oikein vierineet? Minähän vanhenen! Testistä saatu tehoalueiden jakauma siis kertoi karua kieltään siitä, että lisää pk-alueen ala-alueen harjoittelua jos kehittyä haluan. Toki liikunnanriemua voi hakea millä alueella lystää.

Väärin päin kallistunut...

Ja nyt siis tullaan tarinan siihen kohtaan, jossa tämä höntsytreenaajaa toteaa, että kokeillaan nyt sitten piruuttaan, miltä tuntuisi ottaa harjoittelu taas piirun verran vakavammin. Tehdään niin kuin valkku käskee ja jotta käskyjä on helpompi noudattaa, siihen tarvitaan vanha kunnon excel. Isäntä on jo kerennyt raapimaan itselleen harjoitusexcelin ja sama excel muokattiin minun tarpeisiin sopivaksi. Ja toki excelin käyttäminen vaatii nyt sykemittarin käyttöä, jotta on jotain mitä sinne lisäillä.





Viime viikon harjoitukset menivätkin hakiessa ja kokeillessa eri lajeissa tuota 120-130 ja ehkä jopa alempaa tehoaluetta. Ei lopulta hassumpaa ja onnistuin jopa treeneistäkin nauttimaan siinä samalla. Pitääköhän sitä nyt tunnustaa, että höntsytreenaaja on muuttunut treenaajaksi? Voi toki olla, että jossain vaiheessa kirjoitan postauksen "Höntsääjän paluu".

Muutakin liikunnallista asiantuntemusta oli viime viikolla tarjolla. Kouvolassa järjestettiin jo perinteeksi tullut liikuntalääketieteen ilta. Liikuntalääketieteen iso tähti Harri Hakkarainen oli kertomassa meille mykoplasmasta ja urheilijan vastustuskyvystä. Kouvolalainen OMT-fysioterapeutti Antti Järvinen taas luennoi värikkääseen tapaansa lihastasapainosta. Hänen esittämänsä lähestysmistapa lihastasapainon kehittämiseen oli minulle uusi, joskin logiikka sen takana oli suorastaan itsestään selvä. Tietyt osat kehoa kaipaavat lähtökohtaisesti mobilisointia ja toiset taas stabilisointia. Jatkossa pyrin ottamaan nämä asiat paremmin huomioon esim. joogaharjoitusta tehdessä ja ainakaan omasta mielestäni astangajoogan asanaharjoitus tukee hyvin tätä periaatetta. Yksi mielenkiintoinen esimerkki käytännön tasolla oli se, että kuntosaleilla etenkin naisten suosimat kylkivitkutukset käsipainoilla ja erilaisilla laitteila ovat tosi huono juttu. Lannerangan aluetta pitäisi siis stabiloida, ei vitkutella vieläpä lisäpainoja käyttäen. Muutamia Antin antamia harjoituksia yritän itse saada ympättyä mukaan omaan tekemiseen.

Onneksi viimeiset viikot eivät sentään kokonaan ole menneet luentosalissa istumiseksi ja excelin pyörittämiseksi. Onhan sitä tullut ulkoiltuakin. Välillä lenkkeilyä montuilla pyöräilevät muksut mukana ja välillä maastopyörällä pitkää lenkkiä sykkeen pyöriessä välillä 120-130. Pyörän kanssa päädyin viime lauantaina lähes uusille urille, jossa jäljistä päätellen ovat monetkin pyöriäilijät kampea käyneet pyörittämässä.

Upea ruska...

...ja uusia uria.