Triangaa

Triangaa

perjantai 19. syyskuuta 2014

Portaita, metsämörrejä, tyttöfutista, ensiapuoppeja...

 
Monenmoista on viimeiseen kahteen viikkoon sisältynyt sen lisäksi, että olen yrittänyt nauttia aurinkoisista alkusyksyn aamuista, päivistä ja illoista. Kouvolan suunnalla ovat urheilijat ja kuntoilijat perinteisesti käyneet treenaamassa mäkihyppytornin portaissa. Kaksi viikkoa sitten kylän puuhamiehet olivat puuhanneet meille Valkealaan ihan omat mäkihyppytornin portaat ilman mäkihyppytornia eli ihan rehelliset treenirappuset. Noin 70 askelmaa puhdasta nautintoa. Viime viikon perjantaina kävin ekaa kertaa nautiskelemassa noista. Noin 4 km hölkkäilyä alkuverkaksi, 10* raput ylös ja 2 km hölkkäilyä kotiin  tulee hyvä setti meikäläiselle. Rappujen kanssa on hauska leikitellä. Omaan tyylivalikoimaan kuuluvat tällä hetkellä perushölkkä, loikkiminen joka toiselle, tasahypyin koko setti, sivuttaishölkkä molemmille kyljille, tikkaus ja takaperin eteneminen. Mitähän kaikkea kivaa sitä vielä noiden kanssa keksii...? ;-)
 
 
 
 
Minulle on jo pitkään ollut jotenkin hankalaa portaiden laskeutuminen ja tuolla tajusin sen johtuvan silmälaseista! Ei muuta kuin rillit syrjään ja alastulokin oli suorastaa turvallisempaa.
 


 
Ja sitten on synnintunnustuksen aika. Viime viikkoisella reissulla innostuin ottamaan sykemittarin mukaan. Vanhan Suunnon vyö ei enää vörki ja meille on ilmaantunut jostain tämä Suunnon karvalakkimalli nurkkiin pyörimään. Mitään suuria yllätyksiä ei sykemittari minulle tuonut ja sen perusteella voin turvallisin mielin jatkaa mittaritonta elelyä. Tosin annan itselleni luvan aina silloin tällöin ottaa mittarin mukaan, kunhan siitä ei tule tapa eikä ainakaan pakkomielle...
 
 
 
Vanha kahvakuula ja vielä moninverroin vanhemmat käsipainot ovat myöskin nähneet päivänvalon. Viimeaikoina kahvakuula ei ole päässyt edes ovenpidikkeeksi. Käsipainot  taas ovat jo lähes vintagea. 14 vuotiaana ne olen hankkinut eli ovat saavuttaneet jo kunnioitettavan 23 vuoden virkaiän minun palveluksessa. Yhdessä porras- ja hiekkamonttutreenien, joogan ja kehonpainoharjoittelun kanssa tämä kolmikko muodostaa minun tämän syksyn lihaskuntoharjoittelun rungon.
 

 
Viime lauantaina kävin ajamassa reippaan 53 km:n lenkin. Erityismaininnan saa lenkin viimeinen 20 km jonka pistelin myötätuuleen 38 minuutissa. Aiemmin ei ole tuollaista settiä tullutkaan tehtyä mutta pirun hauskaa se oli! Myös viime jouluna joulupukin kontista löytyneet urheilulasit pääsivät käyttöön. Yleensä en jaksa vaihtaa piilareita, mutta nyt innostuin sellaisenkin liikkeen tekemään. Minähän alan ihan hurjaksi heittäytyä!

 



Valkelalan Ladun Metsämörrikerhossa olen pistäynyt apuohjaajana. Ikävä kyllä pääsen vain kahdelle kertaa neljästä, mutta ihan hyvä tutustumissetti.  Hieno maja saatiin viime viikolla aikaiseksi jota ei edes susihukan lailla puhkuva ja puhaltava lapsilauma saanut nurin. 



Mites se mörrin häntä noin jäi :-D



 
 

 

 
 Tällä viikolla olen viettänyt kaksi päivää käyden ensiapu 1 -kurssia. Ihan huippujuttu! Se on ollut pitkään to do-listalla ja vihdoinkin sain itseni sinne kammettua ja täytyy sanoa, että yksikään sekuntti ei mennyt hukkaan. Tai tietysti toivon, että en uusia taitojani joudu käyttämään, mutta niin paljon uutta ja hyödyllistä tietoa tuli ettei mitään rajaa. Käytännössä kaikki urbaanilegendat, elokuvista opitut ja monet muutkin "yleisesti tiedossa olevat asiat" ammuttiin kurssilla alas. Muunmuassa urheilijoille tuttu "kylmä, koho, kompressio" meneekin nykysuositusten mukaan "kompressio, koho, kylmä". Ensiapu 2:sta odotellessa!

Tällaista tällä kertaa. Nyt jännätään kuin kovasti kelit kylmenee. Jokohan sitä raskisi uintitreenejä kohta aloitella...


 


lauantai 6. syyskuuta 2014

Ylämäki alamäki ylämäki alamäki yhdessä kulkien...



Tervetuloa uusille sivuille! (Jos tänne nyt joku sattuu tulemaan...) Syksy on minulle mieluinen vuodenaika, koska jollain tapaa se edustaa uudistumista. Kesän lämpöjen jälkeen minusta on niin ihana siirtyä pikkuhiljaa viileneviin ja hämärtyviin ulkoiluihin. Olen aina rakastanut kuulaita syyspäiviä ruskan keskellä. Okei viime "syksy" venyi minunkin makuun turhan pitkäksi. Syksyn kuuluu vaihtua talveksi ja hiihtokeleiksi eikä jatkua kevääseen asti. No mutta joka tapauksessa nyt oli sopiva aika uudistaa blogia! Jutut toki ovat vanhat, muuta en voi luvata.
 
Mutta sitten itse arkeen.Tämä viikko on ollut kesän jäljiltä ensimmäinen jonkinmoinen treeniviikko ja kiva sellainen. Viikon teemaksi muodostui mäet useammassa eri muodossa. Ja pari seinärastin arvoista tekemistäkin on viikkoon mahtunut. Ekan rastin ansaitsen iltarasteilta. Olen suunnitellut iltarasteille osallistumista öööö... vuodesta 2001 asti. Vuosi sitten otin ensimmäisen askeleen asian suhteen ja Kainuun rastiviikoilla osallistuttiin ison tytön kanssa perherasteille. Iltarasteille asti ei sentään päästy. Isäntä on nuoruudessaan suunnistanut enemmänkin ja jopa Jukolankävijä. Torstaina nuorimmaiset muksut lähtivät mummin kanssa reissuun ja minä sain ihan huikeen idiksen. Lähtään kaikki kolme iltarasteille. Ja niin me mentiin. Iltarastit oli tällä kertaa Kouvolan lähirinteillä eli Mielakassa. Neidin kanssa valittiin helpoin "polkurastirata" joka sitten osoittautui ihan liian lyhkäseksi. Ehkä 10 min oltiin reitillä ja kiukkuhan se iski tyttöön kun homma loppui ennen kuin oli alkanutkaan. Pitää nyt sitten yrittää tälle syksyä vielä lunastaa lupaus ja mennä tekemään joku vähän pidempi ja vaativampi reitti. Isäntä kävi tekemässä kunnon vk-harjoituksen kesitason reitillä ja me neidin kanssa nostettiin sykettää iskää odotellessa kipuamalla ylös Mielakan laelle. Neidistä oli hirveän hauskaa kun näki iskän alhaalla metsässä hölkkäilemässä.
 
 
 


 



Tälle syksyä olen päättänyt ottaa enemmän voimaharjoittelua ohjelmaan kuin vuosi sitten ja mikä parempi paikka treenata juoksun lajivoimaa kuin "hiekkamonttu". Minun lähilenkkipolun tietämillä on vanha hiekkamonttu, johon on aika paljon jo kasvillisuutta kertynyt, mutta josta löytyy vielä hyviä irtohiekkakohtia. Tarkoitus on viettää siellä aika paljon aikaa lähiviikkoina ja kuukausina. Keskiviikkoisella pikalenkillä kävin montulla tekemässä pari raapaisua joista nyt ei tullut hullua hurskaammaksi. Perjantaina lähdin kauniissa kesäisessä kelissä oikein ajan kanssa nautiskelemaan montun suomista mahdollisuuksista. Kovin pitkä ei mäki ole, mutta juuri sopiva minulle. Matkaa suuntaansa montulle meiltä tulee noin 3 km ja siihen sitten 10* mäki ylös pyramidiharjoitushenkisesti on hyvä setti. Reitille saa mahtumaan muitakin mäkiä sekä ylös että alaspäin mennen. Aiemmin olen jyrkät alamäkipolut ottanut varman päälle kävellen. Nyt on ohjelmassa myös niiden sipsuttelu juoksunomaisesti motoriikan kehittämiseksi ja etureisien vahvistamiseksi.


Alamäki

Ylämäki

Kun nuoremmat muksut ovat reissussa ja vanhin pärjäilee jo itsekseen niin eilen lauantaina saatiin se toinen rasti seinään. Käytiin isännän kanssa ihan kaksisteen ajamassa. Juurikaan ei olla edes ennen lapsia treenattu yhdessä. Ollaan koettu se turhan riskialttiiksi toiminnaksi. Isännällä on (lievä) taipumus neuvoa minua sotilaallisen lempeällä tyylillä joka taas saa minusta esille (lievän) Mielensäpahoittajan. Eihän sitä kissat karvoistaan pääse ja eilisen 70 km:n aikana löysimme nämä puolet taas itsestämme. Toisaalta opimme molemmat ainakin sen, että myös yhdessä treenaaminen vaatii kommunikointia kuten kaikki muutkin asiatkin parisuhteessa kuin muuten työyhteisössäkin. Voihan se olla, että tulee mutkia matkaan jos toinen olettaa, että ollaan kevyellä pk:lla ja toinen on lähtenyt tekemään tiukkaa tehotreeniä. (Arvatkaa vaan, kumpi oli kumpaakin tekemässä :-D )

Mutta loppuhyvin kaikki hyvin. Oli siis ihan mainio 70 km:n tehotreeni sekä keholle, mielelle että ennen kaikkea parisuhteelle! Meidän iso tyttö oli tehnyt isälle ja äidille valmiiksi maittavan palautusvälipalan jossa oli makroravinteet muuten kohdillaan. Hedelmäcocktail omenasoseella terästettynä (nopeat hiilarit heti kärkeen) ja siianmäti-kananmuna-mätitahnaleivät päälle (proteiinia, suolaa ja vähän lisää hiilareita hitaammassa muodossa).



Jokainen lenkki jättää jälkensä...